Pieni kotikennelimme löytyy Espoon Siikajärveltä aivan Nuuksion kansallispuiston kupeesta. Koiramme elävät ja asuvat perheemme parissa perheenjäseninä liikkuen vapaasti oman halunsa mukaan niin sisällä kuin aidatulla isolla piha-alueella.
Koirat ovat aina olleet osa elämääni. Pikkutyttönä Mummin ja Ukin Mara-collie oli paras ystäväni. Ensimmäinen oma koiramme, hovawarttinarttu Ronja (1983 - 1993), tuli lapsuudenkotiini ollessani 6-vuotias. Sen jälkeen en olekaan voinut kuvitella elämää ilman koiria. Kun Ronjan kuoltua jouduimme olemaan 3 kuukautta ilman koiraa, päätin, että niitä pitää aina olla talossa enemmän kuin yksi – tyhjyys oli hirvittävää! Ronjan jälkeen vanhempieni luona asusti pitkään hovawarttinarttu Tinna (Hohvilan Ruustinna 12.4.1993 - 11.8.2007) nyt vanhemmilleni pitää seuraa Myrtzi (Brookbend Dawn).
Berninpaimenkoira on siis kuitenkin osoittautunut minun rodukseni. Äitini ehdotti minulle (minut tuntien) tätä rotua, ja siihen tutustuttuani en voi kuvitella enää minulle sopivampaa löytyvän. Lopullisesti rotu hurmasi minut, kun näin opiskeluaikanani bernin odottavan luennolla olevaa omistajaansa uskollisesti luentosalin ulkopuolella – kytkemättömänä. Kiitos vaan tälle minulle anonyymiksi jääneelle bernille omistajineen!
Ensimmäinen bernimme Cia (TK2 Black Amiikos Concordia Cathi) muutti kotiimme juhannuksena 1999. Tämän elämäniloa ja -intoa sekä rakkautta täynnä olleen ihastuttavan bernimme saimme pitää luonamme 9,5 vuotta. Cian seuraksi muutti perheeseemme pian toinenkin berni, Ida (BH TK3 Black Amiikos Edzardina Eida) joka oli silmäteränäni melkein 10 vuoden ajan. Tällä hetkellä perheeseemme kuuluu minun lisäksi mieheni Sami, lapset Jonatan ja Niklas, bernityttö Luppis (TK1 Black Amiikos Lucretia Luana) sekä kääpiöluppakorvakanimme Osku ja Täplä. Myrtzi (Brookbend Dawn) asuu siis pääosin vanhempieni luona.
Koiriemme kanssa olen harrastanut pääasiassa tokoa mutta myös agilityä, lastenvetoa, hakua, jälkeä ja raunioita. Kaikki koiramme ovat aina olleet myös innokkaita Hali-Bernejä. Kaikista rakkain harrastus meille kaikille on kuitenkin luonnossa liikkuminen, vaellukset ja kesäisin uiminen.
Miksi sitten kasvattamaan bernejä? Mikään ei ole ihanampaa kun katsoa kuinka pentu kehittyy, kasvaa ja oppii elämää. Pitää pieniä berninalkuja sylissä, katsoa ja seurata niitä... Rakastan niitä hetkiä! Lähes yhtä ihanaa on tavata uuden pennun omistajat ja nähdä innostus ja rakkaus heidän silmissään omaa kauan odotettua uutta perheenjäsentä kohti. On myös erittäin palkitsevaa seurata kuinka perheet siitä sitten jatkavat elämää yhdessä löytäen uusia yhteisiä harrastuksia. Kasvatus on tuonut elämääni paljon uusia ystäviä joiden kanssa berniharrastus ja bernien kanssa yhdessä eläminen jatkuu.
Bernien kasvattaminen on erittäin haasteellista. Rodulla on valitettavan paljon erilaisia huomioon otettavia sairauksia joten tarkoin harkittuja ja pohdittuja pentueita syntyy meille erittäin harvoin. Pentuetta suunnitellessa pyrin kiinnittämän erityisesti huomiota koirien luonteeseen, terveyteen ja mahdollisimman korkeaan elämänlaatuun kokonaisuutena. Rotumääritelmän mukainen, rakenteeltaan terve ja toimiva, hyväluonteinen ja pitkäikäinen perheenjäsen ja monipuolinen harrastuskaveri on tavoitteenani. Paljon apua, neuvoja ja ohjeita olen saanut lukuisilta muilta kokeneemmilta sennenihmisiltä. On todella antoisaa ja opettavaista keskustella eri kasvattajien ja harrastajien kanssa, koska opittavaahan riittää!
Benita
